Avainsana-arkisto: siirto

Vilkasta viikonloppua

Neämmä se kellojen siirto viikonloppu lähenee, kun kävijämäärät rupeavat nousemaan 100kpl päivävauhtia.

Tänäänkin on jo tuhat kävijää rikki, eli ihan hyvillä määrillä mennään. Suurin osa on juurikin etsimässä tuota kellojen siirto muistisääntöä, eli mihin suuntaan sitä kelloa oikein siirrellään (taaksepäin tulevana la-su yönä).

Muita vakiohakusanoja näemmä myös siellä joukossa. Tosin olen jo pitemmän aikaa ihmetellyt, että miten nuo muutamat hakusanat pysyvät listoilla vaikka täältä ei löydy yhden yhtäkään artikkelia joissa olisi kyseisiä sanoja viljelty. Eikä tulla viljelemäänkään.

Kellojen siirto talviaikaan 2012

nb

Talviaikaan siirtyminen 2012Talviaikaan (normaaliaika) siirrytään vuonna 2012 Lokakuun viimeisenä sunnuntaina (28.10.2012) klo 4.00 jolloin kelloja siirretään tunti taaksenpäin.

Kesäaikaanhan siirryttiin maaliskuussa ja nyt on aika palata normaaliaikaan.

 

ps. Tämä postaus tuli kirjoitettua jo nyt, koska Googlen kautta näyttää tulevan hakuja jo.

pss. Edulliset lehtitilaukset. Laaja valikoima kotimaisia ja ulkomaisia lehtiä. Löydä omasi!

Kellojen siirto kesäaikaan 2012

Suomessa siirrytään kesäaikaan maaliskuun viimeisenä sunnuntaina, joten tänä vuonna kyseinen päivä on 25.3.2012 klo 3.00. Tällöin kelloja siirretään tunti eteenpäin.

Kesäaikaan siirymisen tarkoitushan on saada kesäaamujen aikainen valo vastaamaan paremmin aktiivisia valveillaolotunteja. Kesäaika on ollut Suomessa käytössä vuodesta 1981 (kokeiltiin tosin jo vuonna 1942). Kesäajan hyötyjä perustellaan sillä, että saadaan valoisaa aikaan enemmän hyötykäyttöön eli aamun valoisat tunnit (jolloin vielä nukutaan) siirretään iltaan jolloin ihmiset ovat vielä hereillä ja liikkuvat paljon. Selkein haittapuoli kellojen siirtelyssä on biologisen kellon sekaisin meno – joillakin ihmisillä pitkäksikin aikaa.

Kesäaika maailmalla

Kesäaikaan siirrytään maailmalla hieman eri aikaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kesäaikaan siiryminen tapahtuu usein eri aikaan kuin Euroopassa. EUssa jäsenvaltiot siirtyvät samana yönä. Lisäksi on mo44157912nia maita jossa ei siirrytä ollenkaan. Esimerkiksi Kiina, Intia ja Islanti.

Edit: muutettu päivämäärä oikeaksi

Kellojen siirto talviaikaan 2011

Vuonna 2011 kelloja siirretään talviaikaan sunnuntaina 30. lokakuuta. Tällöin kelloja siirretään tunti taaksepäin. Eli lokakuun viimeisenä sunnuntaina klo 4.00 siirretään kellot näyttämään 3.00.

Tämä tuli nyt vain mieleeni, kun huomasin että ihmiset rupesivat googlella etsimään kyseistä aikaa (ja ohjautuivat tämän blogin virhesivulle) ja itsekkään en suoraa muistanut päivää.

Kesäaikaan siirtyminen

Suomessa siirrytään kesäaikaan maaliskuun viimeisenä sunnuntaina, joten tänä vuonna kyseinen päivä on 27.3.2011 klo 3.00. Tällöin kelloja siirretään tunti eteenpäin.

Kesäaikaan siirymisen tarkoitushan on saada kesäaamujen aikainen valo vastaamaan paremmin aktiivisia valveillaolotunteja. Kesäaika on ollut Suomessa käytössä vuodesta 1981 (kokeiltiin tosin jo vuonna 1942). Kesäajan hyötyjä perustellaan sillä, että saadaan valoisaa aikaan enemmän hyötykäyttöön eli aamun valoisat tunnit (jolloin vielä nukutaan) siirretään iltaan jolloin ihmiset ovat vielä hereillä ja liikkuvat paljon. Selkein haittapuoli kellojen siirtelyssä on biologisen kellon sekaisin meno – joillakin ihmisillä pitkäksikin aikaa.

Kesäaika maailmalla

Kesäaikaan siirrytään maailmalla hieman eri aikaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kesäaikaan siiryminen tapahtuu usein eri aikaan kuin Euroopassa. EUssa jäsenvaltiot siirtyvät samana yönä. Lisäksi on monia maita jossa ei siirrytä ollenkaan. Esimerkiksi Kiina, Intia ja Islanti.