Avainsana-arkisto: elokuva

Dokumentti: Tavarataivas

Dokumentti: Tavarataivas Katsottiin eilen Tavarataivas – niminen dokumentti. Tässä dokumentissa Petri Luukkainen tekee ihmiskokeen johon meistä monesta ei olisi.

Kokeen säännöt ovat seuraavat:

  1. Koe kestää yhden vuoden
  2. Ensin kaikki – siis ihan kaikki tavarat viedään varastoon
  3. Saat hakea yhden tavaran päivässä takaisin
  4. uusia tavaroita ei saa ostaa tänä aikana

Elokuva alkaa, kun Petri makaa tyhjän asunnon lattialla alasti ja tulee ensimmäinen päivä jolloin hän saa lähteä hakemaan ensimmäistä tavaraansa, joka on pitkä talvitakki.  Tämän jälkeen seurataan Petrin elämää niin ennen koetta olevista jaksoista ja syitä, että mikä sai ryhtymään tähän kokeeseen. Kyllähän tälläinen elokuva saa miettimään, että ”mitä minä hakisin ensin, toisena jne” ja että onko ne kaikki mitä nyt nurkissa pyörii niin sittenkään niin tarpeellista.

Lopussa tuli lista tavaroista aika järjestyksessä, että mitä hän haki ja täytyy sanoa että siellä oli muutama tavara jotka olisi kuvitellut olevan listalla huomattavasti ylempänä (Esim. jääkaappi oli sijalla n.40).

Elokuva oli kyllä ihan hyödyllinen katsoa ja ainoat miinukset täytyykin antaa siitä, että ainoa tapa millä elokuvan pystyi katsoa oli vuokraaminen R-Kioskilta DVD:llä. Täytyy sanoa, että tuli sitten varmaan ensimmäisen kerran tänä vuonna kokeilta DVD-soittimen toimintakin, eli olisi ollut mukava jos tuon olisi pystynyt vuokraamaan jostain on-demand palvelusta. Ilmeisesti elokuva tullaan jossain vaiheessa näyttämään myös YLEn kanavilla (luultavasti ensi viikolla, kun nyt saatiin vuokrattua tuo).

Waltz with Bashir

Kävin kurkkaamassa kyseisen elokuvan. En kirjoittaisi elokuvasta mitään, jos se olisi ollut kehno. Tämä menee kai sitten suositeltavien puolelle vaikka elokuva jätti kahtalaiset kokemukset. Kuten elokuvajulisteesta käy ilmi, elokuva on piirroselokuva. Asiaa hehkutettiin, että animaatio on mahdollistanut kuvaamaan asioita joita ei voi tavallisen elokuvan keinoin kuvata. Olen toista mieltä. Kohtaukset olivat tavallisia ja ne olisi voitu kuvata tavallisella kameralla. Ehkä piirretyn kikkelin näyttäminen on hurjaa Ameriikassa? Mene ja tiedä… Olin aiemmin nähnyt Sin City elokuvan, joka on myös tehty osittain piirrettynä. Tämä elokuva olisi ansainnut kaiken sen hehkutuksen, mutta menköön.

Elokuva kuvasi Israelilaisten ja Libanonilaisten välistä sotaa siinä mukana olleiden sotilaiden silmin. He olivat pääosin 18 – 20 vuotiaita pelokkaita taistelijoita joilla ei ollut aikaisempaa taistelukokemusta. Tämä valottaa hieman, miksi sodassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Tämä oli tuotu hienosti esille. Bla bla blaaa. Loppu oli korni ja sen arvasi, että tähänhän tässä pyritään. Kummastelin teatterissa, kun elokuvan jälkeen ihmiset jäivät istumaan paikoilleen. He eivät liikahtaneetkaan vaikka lopputekstit olivat rullanneet jo pidemmän aikaa. Hetken ihmeteltyä lähdin pois, jotta muutkin uskaltavat liikkua :D. Kamoon, ei se niin hyvä tai koskettava elokuva ollut. Maailma on epäreilu paikka, minkäs teet. Joka sotii terrorismin keinoin, se leikin kestäköön. Taistelisivat oikeassa sodassa, kuten kuuden päivän sodassa ja katsottaisiin kuka on kuka. No onpa maailmalla enemmän uutisoitavaa…

PS: Elokuva pitäisi katsoa toisen kerran, jotta siihen pääsisi paremmin sisälle. Hyvän elokuvan merkki?